Friday coffee with me #18

kahvi

Uskomatonta että meidän tyttö on jo viisi viikkoa vanha. Onko synnytyksestä jo oikeasti niin pitkä aika? Toisaalta tuntuu kyllä siltä, niin kuin vauva olisi ollut osa meidän perhettä aina. Paitsi muistelen kyllä lämmöllä niitä aikoja kun sain vielä nukkua yöni keskeytymättömillä unilla.

Tällä viikolla tytön nukkuminen onkin ollut ehkä vähän huonompaa kuin aikaisempina viikkoina. Ei siis missään nimessä huonoa, mutta hän on herännyt joka yö toisella syötöllä niin, että on sitten vähintään tunnin hereillä. Mahaa on myös kipristellyt vähän enemmän öisin tällä viikolla. Päivällä nukkumiseen ei ole oikein tullut muutosta. Hän nukkuu yleensä päivällä vain 10-15 minuutin torkkuja ja nukkuu ensimmäiset pidemmät unet yöunien jälkeen joskus neljän aikaan. Poikkeuksia on toki, esimerkiksi vaunulenkeillä hän nukkuu aina.

Tällä viikolla minulla oli yksi koulupäivä ja kun mies on töissä, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa likka mukaan kouluun. Menimme kävellen, joten hän nukahti vaunuun. Koulupäiväni kesti n. yhdestä neljään ja hän nukkui koko sen ajan! Olin kyllä niin tyytyväinen, miten hienosti meillä menikään. Toivottavasti seuraavat koulupäivät menee yhtä hienosti. Ja saas nähdä mitä siitä syksystä sitten tulee, jos mun täytyy sitten käydä koulussa useammin kuin kerran kuussa..

Meidän perhe suuntaa taas viikonlopuksi mieheni porukoitten luo. Nyt on vähän pakko mennä, että mieheni, hänen siskonsa ja siskon mies pääsee harjoittelemaan ensimmäistä kertaa yhdessä laulua minkä he esittävät meidän tytön nimiäisissä. Se tulee varmasti olemaan niin kaunis ja herkkä, että tämä äiti ei voi olla itkemättä!

Synnytyskertomus osa 3

12.1. aamulla kun mieheni oli tullut takaisin sairaalaan lääkäri vai kätilö? tuli vihdoin katsomaan minua ja teki sisätutkimuksen. 3cm auki, nyt voidaan lähteä synnytyssaliin. Samaan aikaan olin helpottunut ja kauhuissani, nyt se on menoa. Minulta oli jo aikaisemmin kysytty toiveistani synnytyksen suhteen ja niitä kysyttiin uudelleen kun menimme synnytyssaliin. Kerroin, että tahdon mennä niin pitkälle kuin vain suinkin kestän ilman mitään puudutteita. Selvä. Nyt otetaan käyrää ja sen jälkeen ehditte käydä vielä vaikka kahvilla.

Makasin tunnin käyrillä ilman mitään kivunlievitystä ja kyllä sattui. Käyrän jälkeen kätilö ja kätilöopiskelija tulivat huoneeseen ja kätilö sanoi opiskelijalle, että nyt voidaan laittaa oksitosiinitippa. Ei siis päästy käymään enää kahvilla, vaan synnytys käynnistetään nyt. Tässä vaiheessa minua jännitti ihan hirveästi. Olin lukenut monesta paikasta, että lääkkeillä käynnistettynä supistukset on paljon kipeämpiä kuin luomusupistukset. Siinä sitä sitten odoteltiin, milloin supistukset alkaa tulla pienemmällä välillä, milloin ne alkaa sattua niin paljon etten enää kestä. Opiskelija kysyi tahtoisinko jotakin kivunlievitystä, vaikka ne geelipussit mitkä mulla oli osastollakin? Juu, haluan. Opiskelija ei kuitenkaan lämmittänyt niitä niin kuumaksi mitä osastolla oltiin lämmitetty, eikä ne sitten oikein auttaneet. Supistuksia alkoi tulla tiuhempaan, noin 3-2 minuutin välein. Mieheni katseli näytöltä miten supistukset sinne piirtyy. Huomattiin että monet kipeimmät supistukset piirtyi näytölle aika pienenä. Mahtoiko anturit olla huonosti? No ihan sama, nyt sattuu niin paljon, etten enää kestä ilman mitään. Opiskelija kysyi tahtoisinko kokeilla ilokaasua? Juu. Opiskelija ja kätilö kulkivat ympäri huonetta ja keräilivät tarvikkeita ilokaasua varten. Minä puristin mieheni sormia ja puuskutin kovaa joka supistuksella. Sattui. Paljon. Seuraavaksi minua ohjeistettiin käyttämään ilokaasua. Voit hengittää sisään ja ulos maski tiiviisti naamalla, sitä ei tarvitse ottaa välissä pois. Sitten kokeiltiin. Ensimmäisillä henkosilla tuli sellainen olo niin kuin olisi vähän humalassa, mutta en ollut oikein varma auttoiko se mitään. Seuraavilla henkosilla huomasin, että mun on tosi vaikeaa hengittää syvään ulos päin jos maski on naamalla ja päätin, että otan sen suosiolla aina pois kun hengitän ulos.

Hengittelin ilokaasua pitkän aikaa ja mieheni sanoi mulle jossain vaiheessa, että nyt vois olla hyvä ottaa se epiduraali. Alkuun kieltäydyin ja sanoin että pärjään, kunnes supistukset alkoi tehdä niin kipeää, etten tiennyt, että joku voi sattua niin paljon. Silti vaan hengitin ja sanoin välillä ai sairas, en itkenyt tai voihkinut niin kuin monet aina telkkarissa ja toisenlaisissa äideissä. Opiskelija kysyi mikä mun olo on, haluanko epiduraalin? Juu, kyl mä voisin ottaa. Opiskelija haki kätilön huoneeseen ja tehtiin sisätutkimus. Olin 4cm auki, mutta kätilö huomasi, että mulla on vielä kalvot ehjät. Miten voi olla, mullahan oli menny lapsivedet? Todennäköisesti kalvoihin oli tullut jonnekin ylemmäs reikä ja siksi lapsivettä oli tullut, mutta sitä oli vielä. Seuraavaksi puhkaistiin siis kalvot. Ensin opiskelija yritti tehdä sen, mutta ei onnistunut, joten kätilö teki sen. Hän koukki kalvot puhki ja väänsi alas niin, että vedet valuu ulos. Mikään ei ole ikinä sattunut niin paljon kuin tuo, eikä koko synnytyksessä tullut kipeämpää hetkeä kuin tämä. Sitten olin valmis epiduraalille.

Mukava mies tuli laittamaan epiduraalia. Olin aikaisemmin kertonut, että minulla on vähän huonoja kokemuksia selkäydinpuudutteista ja sen takia yritän välttää niitä viimeiseen. Tämä kerrottiin myös tälle miehelle ja hän lupasi, ettei epiduraalin laittaminen satu. Hän oli oikeassa. Kun epiduraali oli laitettu, kätilö sanoi minulle, että nyt voisin vaikka ottaa torkut ja kerätä voimia ponnistukseen. Heti kun hän oli tuon sanonut, tuli minulle kova tarve ponnistaa. Kysyin että saanko ponnistaa, että nyt on pakko. Kätilö näytti yllättyneeltä ja pyysi minua kääntymään selälleen, että hän voi kurkata kohdunsuun tilanteen. Minä en pystynyt kääntymään, enkä vastaamaan, joten kätilö teki tutkimuksen minun ollessa kyljellään. Yllättyneenä hän sanoi, että sä oletkin jo 10cm auki! Nyt sitten käännyt selälleen ja otat sukista kiinni ja ponnistat kun seuraava supistus tulee. Ja näin tehtiin. Kolme, neljä ponnistusta ja vauva oli ulkona. Kätilö kysyi minulta, että no, kumpi tuli? Tyttö se taitaa olla.

Vauva nostettiin rintani päälle ja kyyneleet alkoi valua silmistäni. Synnytyssalissa soi radiosta rockabye. Siinä hän nyt on, meidän oma tytär. Hän on täydellinen. Se tunne oli epätodellinen. Tämä on se pieni joka kasvoi minun sisälläni, se jota kannoin lähes 9 kuukautta. Minä hänet kasvatin kohdussani ja ponnistin sieltä pois ja tässä hän nyt on. Hän on ihana, minun oma lapseni. Tunsin pelkkää rakkautta.

vastasyntynyt

Synnytyskertomus osa 2

Sairaalalla n. 2 aikaan soitettiin synnyttävien ovikelloa ja kätilö kysyi ollaanko tulossa synnyttämän? Vastasin, että kyllä varmaan. Meille avattiin ovi ja suunnattiin synnytysosastolle. Siellä meitä oli vastassa mukava kätilö joka ohjasi meidät tutkimushuoneeseen ja kyseli kaikkea raskauteen liittyvää, esimerkiksi moneltako vedet meni. Kun joitakin tietoja oli täytetty pääsin käyrille. Supistuksia tuli edelleen tosi harvakseltaan, eivätkä ne olleet kovin kipeitä. Seuraavaksi sain pukeutua niihin ihaniin sairaalavaatteisiin ja tehtiin sisätutkimus. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä kovin alussa ja tutkimuksen jälkeen minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen. Jäin siis synnytysosastolle, koska vuodeosasto oli ilmeisesti aivan täynnä. Minulle kerrottiin, että vaikka tilanne oli kovin alussa en saa lähteä kotiin, koska vedet on menneet. Suunnilleen 3-3.30 aikaan mieheni käskettiin lähteä kotiin nukkumaan ja minä jäin yksin sairaalaan.

Seuraavana aamuna 11.1. otettiin verikokeet mahdollisen tulehduksen takia ja pääsin uudestaan käyrille. Vauvalla oli kaikki hyvin ja mulla supistuksia tuli edelleen vain joskus ja jouluna, eivätkä ne olleet niin kipeitä, että olisin tarvinnut jotakin kivunlievitystä. Minua ohjeistettiin pysymään liikkeessä, että saataisiin synnytys kunnolla käyntiin itsestään. Kävimmekin päivän aikana mieheni kanssa kävelemässä pitkin sairaalan käytäviä ja ramppaamassa rappuja ylös alas. Supistuksia tuli kyllä rappuja kävellessä, mutta ei vieläkään mitään mahdottoman kipeitä ja musta tuntui, että niitä supistuksia tulee paljon enemmän sillon kun vaan makoilen. Jossakin vaiheessa päivällä kävin uudestaan käyrillä ja minulle tehtiin sisätutkimus. Asiat etenivät edelleen hitaasti ja olin vasta 2cm auki ja kaulaakin oli vielä jäljellä. Illemmalla kun mieheni oli käymässä kotona lähdin kävelemään rappuja uudestaan. Vieläkään ei tapahtunut oikein mitään.

Illalla n. klo 20, kun miehenikin oli jo tullut takaisin, kätilö tuli kertomaan meille, että minut siirretään nyt vuodeosastolle. Jonkun täytyi päästä synnytysosastolle käyrille. Niinpä siirryin vuodeosastolle. Sanottiin mieheni kanssa hyvät yöt ja sovittiin, että soitan jos tapahtuu jotakin muutosta.

Tunnin-parin päästä alkoi supistella kipeämmin. Hengittelin supistuksia enkä oikein tiennyt mikä olisi paras tapa ottaa niitä vastaan. Kokeilin sängyllä makaamista ja laitojen puristamista, niin olin aikaisemmin ottanut ne vastaan. Se ei tuntunut toimivan enää. Kokeilin istumista joka oli vielä huonompi kuin makaaminen. Kokeilin seisomista ja kävelemistä. Nyt alkoi oikeasti tehdä kipeää. Kellotin supistuksia, niitä tuli vaihtelevasti 10-7 min välein. Soitin kelloa. Kätilö? tuli huoneeseen ja sanoin, että nyt tulee supistuksia tiuhempaan. Kätilö kysyi haluanko nyt jotain kivunlievitystä (minulle oli tarjottu särkylääkettä siitä lähtien kun tulin sairaalaan), johon minä vastasin että juu. Ensin otettiin kuitenkin käyrää. Sinne piirtyikin välillä aika komeitakin supistuksia, mutta ne eivät olleet vieläkään säännöllisiä. Käyrän jälkeen sain särkylääkettä ja jotakin mikä auttaa nukahtamaan. Kätilö sanoi, että lääkkeet ei sitten auta jos mulla on oikeasti synnytys käynnissä ja soita sitten kelloa jos ei helpota. Kärvistelin supistuksieni kanssa n. 40 min jonka jälkeen soitin kelloa. Kerroin ettei auta, enkä pysty nukkumaan kun tekee niin kipeää. Sain kokeilla auttaisiko geelipussit. Ne tuntui ihanalta ja helpotti supistuksiin vähän. Joskus aamuyöllä otettiin taas käyrää ja teki hetkittäin jo todella kipeää, mutta supistukset ei vieläkään tullut tarpeeksi tiheään.

Synnytyskertomus osa 1

10.1. tiistai iltana menimme mieheni kanssa ihan normaalisti nukkumaan joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Katselin Netflixistä OC:tä ja tunsin, että nyt supistelee vähän. Supistukset ei olleet mitenkään kipeitä ja sellaisia oli tullut ennenkin. Hetken päästä supistukset alkoivat tuntua vähän kipeämmiltä ja jouduin vähän hengittelemään niitä (tässä vaiheessa supistukset eivät siis todellakaan oikeasti olleet yhtään kipeitä!). Mieheni oli jo nukahtanut, joten päätin siirtyä olkkariin sohvalle nukkumaan, etten puuskuttaessani herätä miestäni.

Sohvalla jatkoin sarjan katselua ja ihan mielenkiinnosta kellotin supistukset. Niitä tuli harvakseltaan, 10min, 12min, 8min. Ajattelin, että ei tässä ainakaan nyt olla synnyttämään lähdössä ja laitoin tietokoneen kiinni ja päätin alkaa nukkumaan. Kello oli tuolloin 0.30. En kauaa ehtinyt olla silmät kiinni kun tunsin, että nyt valuu kyllä jotakin housuihin (se ei voinut olla pissaa, koska olin juuri käynyt pissalla). Hyppäsin ylös sohvalta ja kipitin vessaan. Olin heti melko varma, että kyseessä on lapsivesi. En ollut varautunut siihen, että synnytys alkaisi tässä vaiheessa raskautta, eikä meiltä tuosta syystä löytynyt siteitä. Housuihin täytyi kuitenkin saada jotain, etten kastele joka paikkaa, joten laitoin sinne käsipyyhkeen. Muistelin, että synnytysvalmennuksessa oltiin sanottu, että kun lapsivesi menee täytyy sairaalaan tulla heti. Jäin kuitenkin odottelemaan ja kellottamaan vielä supistuksia. Seuraavan supistuksen aikana kuulin napsahduksen ja tunsin kuinka housuihin valui taas reippaasti jotakin. Tässä vaiheessa olin varma, että kyseessä on lapsivesi.

Kello 1.00 menin parvekkeelle soittamaan sairaalaan (en halunnut herättää miestäni turhaan, hänellä kun olisi seuraava päivä työpäivä). Selitin tilanteen ja kysyin täytyykö minun tulla käymään. Sairaalasta kyseltiin olenko ensisynnyttäjä, johon vastattuani kyllä, minua neuvottiin laittamaan side housuihin ja katsomaan, että jos se kastuu, kyseessä on todennäköisesti lapsivesi. Tähän minä vastasin, että minulla on käsipyyhe housuissa ja se on märkä, joten olen melkoisen varma, että kyseessä on lapsivesi. Tämän jälkeen minua neuvottiin pakkaamaan tavarat ja lähtemään sairaalaan.

Menin vessaan laittamaan vähän meikkiä naamaan ja hiuksia kuriin niin, etten näytä ihan räjähtäneeltä (tosi tärkeää tässä vaiheessa, haha.). Sitten menin makkariin herättämään mieheni. Tökin häntä hereille ja sanoin, että mulla on mennyt lapsivedet, olisi kuitenkin pitänyt pakata se sairaalalaukku jo. Mieheni heräili ja selitin hänelle kaiken mitä oli tapahtunut samalla kun pakkailin laukkua. Kun laukku oli pakattu, päätin vielä syödä vähän jotakin siltä varalta, jos sattuu käymään niin, että synnytän tänä yönä. Sitten lähdimme sairaalaan.

 

.

Palautuminen raskaudesta

Mun palautuminen raskaudesta on ollut ihan liian helppo. Toki siihen on varmasti vaikuttanut paljon se, että koko raskauden aikana en kerännyt kiloja kuin 10kg. Tai itseasiassa en ole ihan varma mikä tarkka lukema oli, koska en käynyt vaa’alla viimeisimpien päivien aikana ennen synnytystä. Ja tietysti myös sillä oli osansa asiaan, että olin aika hyvässä kunnossa fyysisesti ennen raskautta. Mulla myös oli tosi pieni maha ja sinä päivänä kun meidän tyttäremme syntyi, olisi mulla ollut äippäpolille aika juurikin tuon mahan koon takia.

Painoni ennen raskautta oli 62kg ja lihastakin löytyi jonkin verran. Kävin vaa’alla heti sinä päivänä kun pääsimme sairaalasta kotiin, eli kolme päivää synnytyksen jälkeen ja tuolloin vaa’an lukema oli 67kg. Sairaalaan jäi siis noin 5kg ja saman verran oli vielä jäljellä. Kävin uudestaan vaa’alla viikko synnytyksen jälkeen ja tuolloin vaaka näytti lukemaa 64,5kg. Enää raskauskiloja oli siis 2,5kg ja tuossa ollaan pysytty. Tänään synnytyksestä on tasan neljä viikkoa ja vaikka en todellakaan näytä samalta kuin ennen synnytystä väittäisin, että olen palautunut todella hyvin.

raskaudesta-palautuminen

Itselleni armottomana tuntuu kuitenkin raskaalle se, ettei maha näytä samalta kuin ennen raskautta ja kyljistä löytyy melkoiset jenkkakahvat. Vaikka eihän se kroppa tietenkään voi samalta näyttää, ainakaan vielä. Vielä en ole siis muuta urheillut kuin pari hassua kertaa tehnyt jotakin kotijumppaa ja käynyt lähes päivittäin vaunulenkeillä. Odotan kovasti jälkitarkastusta, että pääsisin taas liikkumaan normaalisti. Tällaisena urheilevana ihmisenä tuntuu todella turhauttavalta, ettei saa juosta ja että monet lihaskuntoliikkeet ovat vielä kieltolistalla. Intoa urheiluun ja kovan kunnon löytymiseen riittäisi kyllä. Niin hauska nähdä miten ne kaikki lihakset alkaa tuolta taas löytymään kunhan pääsee irrottelemaan taas kunnolla.

Sisustushaaveita

Mulla on ihan järjetön sisustuskuume! Itseasiassa jopa muuttokuume. Ollaan asuttu tässä meidän asunnossa pian 1,5 vuotta ja olisin niin valmis uuteen asuntoon. Tiedän ettei se ole vielä ajankohtaista, syksyllä sitten, mutta onhan se nyt kivaa haaveilla.

Seuraavaan asuntoon haluaisin vieläkin vaaleamman ulkoasun kuin mitä tänne sain. Mies vaan on tietysti erimieltä, hän ei tykkää että kaikki on valkoista. Monesti vaan tuntuu, että tuon miehen kohdalla kyse on siitä, ettei hän ehkäpä kykene näkemään sitä miten hyvältä joku mun ajatus oikeasti näyttäisi käytännössä. Haluaisin seuraavaan asuntoon ehdottomasti valkoisen keittiön. Valkoiset kaapit ja välitilan ja todella vaaleanharmaan tai ehkäpä jonkun todella vaalean puunsävyn työtasoon. Haluaisin tietysti myös valkoiset seinät koko asuntoon, toisin kuin tänne sain.. Ja jonkun vaaleamman lattian mitä meillä täällä on ja ehkäpä jonkun lämpimämmän sävyisen.

Jos nyt kuitenkin keskitytään vielä tähän asuntoon ja tämän hetkisiin realistisiin haaveisiin. Tänne tahtoisin uusia tauluja, olen jotenkin jo niin kyllästynyt näihin meidän tauluihin. Lisäksi haluaisin lisätä jotain keväistä raikasta väriä sisustukseen, niin kuin vaikkapa jotakin pastellinsävyistä vaaleanpunaista! Ja tämän hetkisellä hankintalistalla on ykkösenä Aarikan prinsessa tuikkukipot!

img_1906

Kuva; Pinterest

 

 

Imetyksen vaikeus

Olen harmitellut paljon sitä, kun tähän blogin kirjoitteluun ei vain tunnu löytyvän aikaa. Tässä yhtenä päivänä suihkussa sain kuitenkin idean, minähän voisin kirjoittaa postaukset puhelimella valmiiksi vauvan yösyöttöjen aikana! Meidän vauva kun on sellainen, että hän käytännössä lähes nukkuu tissillä yöllä syödessään, joten en usko, että siitä on haittaa jos naputan puhelimella silloin. Ja pysyn itsekin paremmin hereillä jos teen jotakin samalla.

Tästä yösyötöstä päästäänkin sopivasti aiheeseen, imetykseen. Meillä lähti sairaalassa imetys heti tosi hienosti käyntiin ja vauvan imuotetta oikein kehuttiin miten se oli hyvä. No, kotona ne vaikeudet sitten koitti. Ensin tuntui, että maitoa tulee ihan hullumaisesti ja pelkäsin, että vauva tukehtuu siihen kun ei ehdi nieleskellä sitä tahtia mitä maitoa tulee. Seuraava ongelma olikin sitten huono imuote. Jossain vaiheessa vaan kävi niin, että vauva muutti imuotettaan ja nykyään se on sellainen, että hänellä on pelkkä nänni suussaan. Se on huono monestakin syystä. Ensinnäkin se sattuu minuun ihan kiitettävän paljon, toiseksi vauva ei monesti saa tarpeeksi maitoa imullaan ja kolmanneksi, rinta ei tyhjene kunnolla, kun vauva ei saa sitä tyhjennettyä ja tämä vaikuttaa maidon tuotantoon. Ja näin pääsemmekin viimeiseen imetysongelmaan joka on, maitoa ei tule tarpeeksi. Olemme joutuneet antamaan vauvalle rintamaidon lisäksi korviketta, mikä yllätyksekseni oli minulle pieni pettymys.

img_1660

Joskus ennen kuin edes suunnittelimme lasta sanoin, ettei imettäminen tai rintaruokinta ole minulle mikään tärkeä juttu. Joskus sanoin jopa, etten aio imettää. Toisinhan siinä (niin kuin monessa muussakin asiassa lapsen kohdalla) kävi ja omat ajatukset ovat muuttuneet täysin. Nyt minulle imetys on tärkeä juttu, mutta kaikista tärkeintä minulle olisi vain se, että vauva saisi ravinnokseen pelkkää rintamaitoa, oli se sitten suoraan rinnasta tai pumpattuna pullosta. Onneksi näin pääasiassa onkin, mutta joskus korviketta on pakko antaa lisäksi, kun on molemmat rinnat imetetty ja pumpattu ja vauvalla vielä nälkä. Toivottavasti saamme maidontuotannon takaisin niin ylös, että voimme jättää korvikkeen kokonaan pois.

Millaisia kokemuksia tai ajatuksia teillä on imetyksestä?

Mitä meille kuuluu?

Huvittaa miten viimeistä raskausviikko-postausta kirjoittaessani totesin, että syntyisipä vauva pian. No, enpä osannut arvatakaan kuinka pian, koska seuraavana yönä mulla meni lapsivedet ja 12.1. meidän pieni tytär syntyi.

Meidän vauvan laskettu aika olisi ollut tänään, mutta hän on ollut ilonamme jo kaksitoista päivää. Ja voi tätä rakkauden määrää! Hän on aivan ihana ja täydellinen ❤ Hauska nähdä koska tämä vaaleanpunainen vauvakupla poksahtaa, vai käykö niin koskaan?

Mitä meille siis kuuluu nyt, kun meidän pieni vauva täyttää parin päivän päästä jo kaksi viikkoa? Kaikki on lähtenyt käyntiin niin hyvin, etten tahdo uskoa. Sairaalassa ensimmäinen yö oli kamala. Vauva itki monta tuntia putkeen, enkä tiennyt mitä tehdä. Kokeiltiin hoitajien kanssa vaikka mitä ja lopulta kolmen jälkeen yöllä päädyttiin siihen tulokseen, että on parempi, että hoitaja ottaa vauvan hetkeksi ja me saamme nukkua. Tuon yön jälkeen kaikki on mennyt hyvin, paitsi ensimmäinen yö kotona. Vauva oli kovin itkuinen ja itkeskeli taas useamman tunnin ennen kuin saimme hänet rauhoittumaan. Tuohon yöhön vaikutti varmasti päivän tapahtumat, muutto sairaalasta kotiin, levoton päivä, vieraiden tapaaminen, yms. Meillä ei kuitenkaan ole ollut kuin nuo kaksi huonompaa yötä, muuten vauvan kanssa on mennyt niin hienosti.

Toki välillä tulee epätoivon hetkiä kun rasvailee kipeitä nännejään ja vauva alkaa vaatia ruokaa. Tai kun juuri painaa päänsä tyynyyn ja on valmiina rupeamaan nukkumaan ja vauva alkaa itkeä. Tai kun olet juuri istahtanut sohvalle laitettuasi pyykit koneeseen ja tiskattuasi tiskit ja valmiina nauttimaan kupposellisen kahvia ihan vain kaikessa rauhassa ja kohta kuuluu inahdus vaunuista. Tätä tämä kuitenkin nyt on ja oikeasti vaikka äitinä oleminen on rankkaa, on se myös ehdottomasti parasta mitä tiedän ❤

vauva

Meidän vauva on syntynyt!

Otsikko sen jo kertoo. Blogi on ollut hiljainen pian viikon ajan ja syy siihen on se, että tasan viikko sitten lähdettiin tänä yönä synnärille kun mulla meni lapsivedet klo 0.30. Kaikki varmaan ymmärtävät, että nyt mulle kaikista tärkeintä on nauttia ja ottaa kaikki irti näistä ensimmäisistä päivistä meidän pienen rakkaan kanssa, ja sen vuoksi blogi jatkaa hiljaiseloaan vielä jonkin aikaa. Tarkempaa ajankohtaa en osaa sanoa milloin palailen bloggailemaan, mutta mahdollisesti jo ensi viikolla. Meidän kuulumisia voi kuitenkin seurata mun instagramista girlwiththestripes. Ja kyllä, olin niin oikeassa siitä, että kun lapsi syntyy saa rakkaus aivan uuden merkityksen ❤

vauva

Rv 38

rv-38

Raskausviikolla 38 musta vasta alkoi tuntua sille, että oon ihan oikeasti raskaana. Tarkoitan siis, että nyt vasta on alkanut tulla oikeasti joitakin oireita ja sellainen raskas olo. Vauva on nyt painunut kovin alas ja sen kyllä huomaa. Koko ajan saisi ravata pissalla ja kävelykin alkaa hetkittäin olla vähän hankalaa, etenkin nyt kun nivusiin on ilmaantunut jotain todella inhottavaa kipua. Selällään makoillessa huomaa sen miten vauva painaa, mutta silti nukun usein pieniä pätkiä yössä selälläni. Olen parina yönä herännyt normaalien pissalla käyntien lisäksi huonoon oloon, jonka uskoisin johtuvan nimenomaan siitä, kun nukun selälläni. Lisäksi supistukset ovat tuleet kuvioihin. Niitä tulee paljon päivän aikana kun liikun, mutta ne eivät kestä kauaa tai ole mitenkään kipeitä. Yöllä supistuksia tulee varmasti vielä enemmän kuin päivällä ja öisin niitä tulee välillä vähän kipeämpiäkin. Sellaista menkkamaista jomotusta on myös usein yöllä ja nyt parina päivänä sitä on ollut päivälläkin. Kaikki nämä ovat varmasti merkkejä siitä, ettei synnytys ole enää kovin kaukana. Eikä se voikaan olla, laskettuun aikaan on nimittäin tänään tasan kaksi viikkoa! Pitäisi varmaankin pakata tässä lähipäivinä sairaalakassi valmiiksi, sitten meillä olisikin kaikki valmiina vauvan tuloon. Toivottavasti hän tulee pian ❤

rv38

Seuraa blogia

blogitbloglovin